Sijainti >>Maakaasukäsikirja - Marraskuu 2010 / Maakaasuputkiston merkinnät
Maakaasuputkiston merkinnät
Yleistä merkinnöistä
Maakaasuputkistot on merkittävä tahattoman vahingoittamisen estämiseksi.
Pääsulkuventtiilin sijainti on osoitettava venttiilin tunnuskilvellä.
Maakaasuputkiston vesistöalitukset on merkittävä ilmaisutauluilla, jos vesialuetta käytetään kulkemiseen ja mikäli putki on laskettu painotettuna pohjaan.
Siirtoputkiston merkinnät - linja
Siirtoputkisto merkitään siten, että putkilinjan jokaiseen kohtaan näkyy kummastakin suunnasta vähintään yksi putkiston kulkua osoittava merkki, joka koostuu merkintäpaalusta ⇑ ja merkintäkilvestä ⇑.
Merkkien keskinäinen etäisyys on enintään 250 m. Kun putkisto sijaitsee peltoaukealla tai vastaavalla avonaisella alueella, saa merkkien välistä etäisyyttä pidentää kaksinkertaiseksi.
Siirtoputkiston merkit sijoitetaan putkilinjan kohdalle. Ellei tämä ole mahdollista, on merkistä ilmettävä sen etäisyys metreinä putkilinjasta.
Merkit on sijoitettava siten, että putkiston suunnan muutokset voidaan todeta. Putken todellinen sijainti kahden peräkkäisen merkin määrittelemältä suoralta saa poiketa enintään 5 m.
Siirtoputkiston merkintäkilven yläreunan tulee olla vähintään 1,3 m korkeudella maanpinnasta. Merkintäkilpi kiinnitetään merkintäpaaluun siten, että se näkyy katsottaessa kaasuputken suuntaan, yleensä maakaasun virtaussuuntaan.
Merkkinä voidaan tarvittaessa käyttää myös keltaista apumerkintäpaalua ⇑, jossa ei tarvitse olla merkintäkilpeä.
Maakaasulinjalle pystytetään kaivukieltotauluja ⇑ tarpeelliseksi katsottaviin paikkoihin. Taulut voidaan kiinnittää merkintäpaaluihin.
Siirtoputkiston kaivantoon, alku- ja lopputäytön väliin, asennetaan keltainen, vähintään 100 mm leveä varoitusnauha tai -verkko ⇑, jossa on tasaisin välimatkoin teksti ”MAAKAASU”, ”NATURGAS” tai ”NATURAL GAS”. Jos siirtoputkiston rakentamisessa käytetään kaivannottomia menetelmiä (kaivamaton tekniikka), ei varoitusnauhaa asenneta.
Siirtoputkiston merkinnät – vesistöjen alitus
Vesistön alittava siirtoputkisto merkitään ilmaisutaululla ⇑, jos maakaasuputki alittaa väylän tai muun kulkemisen käytettävän vesialueen. Ilmaisutaulu sijoitetaan vesistön kummallekin rannalle siten, että tauluja yhdistävä suora osoittaa maakaasuputken sijainnin.
Putken sijainti merkitään merikortteihin.
Jos vesistössä on laivaliikennettä tai toimintaa, joka voi vahingoittaa putkistoa, merkitään putkilinja lisäksi ankkurointikieltokilvellä. Merkki sijoitetaan putkilinjan kohdalle vesistön molemmille rannoille ilmaisutaulun viereen.
Satama-alueella maakaasuputkea osoittavat ilmaisutaulut on pimeän aikana valaistava, mikäli se on kohtuullisin kustannuksin mahdollista.
Siirtoputkiston merkinnät – asemat ja venttiilit
Siirtoputkiston venttiili- ja paineenvähennysasemat varustetaan näkyvälle paikalle sijoitettavalla tunnuskilvellä ⇑ sekä varoitustaululla ⇑, jolla kielletään tupakointi ja avotulenteko.
Siirtoputkistossa ennen paineenvähennysasemaa sijaitseva pääsulkuventtiili on merkittävä venttiilin tunnuskilvellä ⇑, jossa lukee ”MAAKAASU – PÄÄSULKUVENTTIILI ”.
Siirtoputkiston tunnusväri
Maanpäällisen siirtoputkiston tunnusväri on violetti. Värikoodi on RAL 4004 (RAL Deutsches Institut für Gütesicherung und Kennzeichnung e.V.)
Erityistapauksissa, esimerkiksi jos putki on eristetty, voidaan siirtoputkiston tunnusväristä poiketa. Tällöin maakaasuputkisto on merkittävä violetein värirenkain sekä maakaasuputkea osoittavilla merkintäteipeillä.
Siirtoputkistoon kuuluvien paineenvähennysasemien laitteistojen tulopaineisen osan tunnusväri on violetti ja lähtöpaineisen osan keltainen.
Jakeluputkiston merkinnät – linja ja paikantaminen
Jakeluputkisto voidaan merkitä merkintäpaaluilla ⇑ ja merkintäkilvillä ⇑ ja/tai kiintopistemerkinnöin siten, että putkiston sijainti on myöhemmin tarkasti määritettävissä.
Rinnakkain kulkevien putkien merkintäkilvet voidaan kiinnittää samaan merkintäpaaluun. Maakaasulinjalle voidaan pystyttää kaivukieltotauluja ⇑ tarpeelliseksi katsottaviin paikkoihin.
Maanalaisen jakeluputkiston kaivantoon, alku- ja lopputäytön väliin, asennetaan keltainen, vähintään 100 mm leveä varoitusnauha tai -verkko ⇑, jossa on tasaisin välimatkoin teksti ”MAAKAASU”, ”NATURGAS” tai ”NATURAL GAS”. Yhdellä varoitusnauhalla tai -verkolla voidaan merkitä kaksi rinnakkain asennettua maakaasun jakeluputkea. Jos jakeluputkiston rakentamisessa käytetään kaivannottomia menetelmiä, ei varoitusnauhaa asenneta.
Muovisen maakaasun jakeluputken ulkopintaan kiinnitetään päällystetty ilmaisinlanka tai viestikaapeli, jolla maakaasuputki voidaan jälkeenpäin paikantaa. Signaalin syöttöpisteet sijoitetaan putkiston päihin sekä sopivaksi katsottuihin paikkoihin putkiston varrella siten, että syöttöpisteitä on riittävä määrä. Ilmaisinlanka suositellaan kiinnitettäväksi myös sellaiseen jakeluputkistoon, joka asennetaan kaivannottomilla menetelmillä.
Jakeluputkiston tunnusväri
Maanpäällisen jakeluputkiston tunnusväri on keltainen. Värikoodi on RAL 1021 (RAL Deutsches Institut für Gütesicherung und Kennzeichnung e.V.).
Erityistapauksissa, esimerkiksi jos putki on eristetty, voidaan jakeluputkiston tunnusväristä poiketa. Tällöin maakaasuputkisto on merkittävä keltaisin värirenkain ja maakaasuputkea osoittavilla merkintäteipeillä.
Jakeluputkisto – muut merkinnät
Maanalaisen jakeluputkiston venttiilit paikallistetaan sopivilla merkinnöillä, esimerkiksi venttiilikaivon kansimerkinnällä. Venttiilin käyttökarasta tulee ilmetä venttiilin ”auki/kiinni” -asento.
Jakeluputkiston vesistöalitukset merkitään siirtoputkiston tavoin ilmaisutauluin ⇑.
Liikenneväylän ylittävä jakeluputkisto merkitään maakaasuputkea osoittavilla merkintäteipeillä sekä tarvittaessa alikulkukorkeutta osoittavalla kilvellä.
Jakeluputkistossa ennen putkiston rakennukseen sisään vientiä oleva pääsulkuventtiili merkitään venttiilin tunnuskilvellä ⇑. Tunnuskilpeen voidaan lisätä tarvittavaa informaatiota. Venttiilin tunnuskilven vähimmäiskoko on 60 mm x 85 mm.
Pienkohteiden, kuten omakotitalojen teknisen tilan ulko-oveen voidaan kiinnittää informatiivinen kyltti, jossa lukee ”MAAKAASU”, jos pääsulkuventtiili sijaitsee eri puolella rakennusta.
Käyttöputkiston merkinnät
Käyttöputkistot merkitään keltaisella tunnusvärillä. Värikoodi on RAL 1021 (RAL Deutsches Institut für Gütesicherung und Kennzeichnung e.V.).
Teollisuus- tai vastaavissa tiloissa sijaitseva käyttöputkisto merkitään keltaisen tunnusvärin lisäksi maakaasuputkea osoittavilla merkintäteipeillä.
Asuin- ja toimistotiloissa oleva käyttöputkisto merkitään sopivaan paikkaan kiinnitettävällä maakaasuputkea osoittavalla merkintäteipillä. Putkisto voidaan maalata halutun väriseksi.
Käyttöputkistossa olevat pääsulkuventtiilit merkitään venttiilin tunnuskilvellä ⇑. Käyttöputkiston muita venttiileitä voidaan myös tarvittaessa merkitä venttiilin tunnuskilvellä sekä mahdollisilla selventävillä tiedoilla venttiilin käyttötarkoituksesta.
Ulkona sijaitseva, liikenneväylän ylittävä käyttöputkisto merkitään maakaasuputkea osoittavilla merkintäteipeillä sekä tarvittaessa alikulkukorkeutta osoittavalla kilvellä.
Ohjausvirran pääkatkaisimen merkintä
Kaasupolttimen ohjausvirran pääkatkaisija on merkittävä selkeästi tekstillä ”KAASUPOLTIN”.
Räjähdysvaarallisten tilojen merkintä
Räjähdysvaarallisiksi luokiteltujen tilojen (Ex-tila) sisäänkäyntien yhteydessä on tarvittaessa oltava kolmion muotoinen Ex-tilojen varoitusmerkki ⇑.
Kaapeleiden merkinnät
Siirto-, jakelu- ja käyttöputkistoihin liittyvät maanalaiset sähkö-, viestintä- ja maadoituskaapelit merkitään niitä koskevien määräysten ja suositusten mukaisesti.
Merkintöjen kestävyys
Maakaasuputkiston merkitsemiseen käytettävät merkintäpaalut, apumerkintäpaalut, kaivukieltotaulut ja ilmaisutaulut pystytetään tukevasti siten, että ne kestävät niihin normaalioloissa kohdistuvat rasitukset.
Merkintä-, tunnus- ja varoituskilvet kiinnitetään alustaansa pysyvästi.
Käytettävien merkkien on kestettävä sään ja ympäristön vaikutusta. Merkeissä voidaan käyttää heijastavia tai itsevalaisevia materiaaleja. Värien ja tekstin haalistuttua on merkki uusittava.