Sijainti >>Maakaasukäsikirja - Marraskuu 2010 / Maakaasun jakelu- ja käyttöputkiston rakentaminen

Maakaasun jakelu- ja käyttöputkiston rakentaminen


Putkiston sijoittaminen

Rakennusten ulkopuoliset jakelu- ja käyttöputkistot on rakennettava yleensä maanalaisena. Alueilla ja paikoissa, joissa maanalainen putkisto voi vahingoittua maan laadun tai liikkumisen johdosta tai joissa maanalaisen putkiston rakentaminen on teknisesti vaikeata, saadaan putkistot rakentaa maanpäällisenä. Tehdasalueilla saa putkistot rakentaa myös maanpäällisenä.

Rakennusten sisäpuoliset käyttöputkistot asennetaan mahdollisimman paljon pinta-asennuksena. Käyttöputkistoa ei saa sijoittaa läpivientejä lukuunottamatta ontelorakenteiden, savuhormien, ilmanvaihto- tai tuuletuskanavien sisälle eikä hissi- ja tavarankuljetuskuiluihin.

Maakaasuputket voidaan asentaa putkistoja varten varattuihin putkikanaviin, jotka ovat joko avattavissa tai muutoin tarkastettavissa. Tuuletuksen vuoksi putkikanavan on oltava molemmista päistään avonainen. Putkikanavassa olevan putkiston läpivientikohdan on täytettävä palonkestävyydelle asetetut vaatimukset, jos läpivientikohta erottaa paloteknillisesti osastoituja tiloja.

Siltarakenteissa vesistöjen ja liikenneväylien ylityksissä otetaan huomioon näiden edellyttämät vapaat alikulkukorkeudet ja kulkuaukkojen leveydet, joita maakaasuputkisto tai sen tukirakenteet eivät saa pienentää.

Putket suositellaan asennetavaksi ensisijaisesti vaaka- tai pystysuoraan. Vaakasuorat putket asennetaan vähintään 50 mm lattiatason yläpuolelle. Ovien tai vastaavien aukkojen kohdalla mainittua mittaa voidaan tarvittaessa pienentää.

Putket kiinnitetään asennusalustaansa tai kannakkeisiinsa tukevasti. Putken tukipisteiden väliseksi etäisyydeksi suositellaan enintään 60 x putken ulkohalkaisija, ei kuitenkaan yli 6 metriä.

Putkiston ja siihen liittyvien varusteiden tukemiseen tai kiinnittämiseen käytetyt materiaalit eivät saa aiheuttaa putkelle tai varusteille sähkökemiallista korroosiota. Putkea ei saa käyttää putkistoon kuulumattomien osien tai rakenteiden kannatukseen.

Peitesyvyydet

Maanalaisten jakelu- ja käyttöputkistojen vähimmäispeitesyvyys on 0,8 metriä, kun putkiston suurin sallittu käyttöpaine on enintään 4 bar. Yli 4 barin jakelu- ja käyttöputkistojen vähimmäispeitesyvyys on 1 metri.

Erikoiskohteissa voidaan vähimmäispeitesyvyyttä pienentää, jos vastaava turvallisuustaso säilyy. Kallioon louhitun kaivannon vähimmäispeitesyvyydeksi riittää, jos kallion pinta ulottuu 0,6 metriä putken yläpinnan yläpuolelle.

Lisäksi eräiden kohteiden alituksille on määritelty edellisestä poikkeavia peitesyvyyksiä ⇑.

Kaivanto ja täytöt

Jakelu- ja käyttöputkiston putkikaivannon leveyden on oltava vähintään 200 mm putken halkaisijaa leveämpi. Kaivannon pohja, asennusalusta, on tasattava kivettömällä kitkamaalla ts. luonnonsoralla (raekoko 0/32) tai hiekalla. Asennusalustaan voi käyttää myös mursketta, jonka raekoko on 0/20 mm. Asennettaessa putkisto perusmaan (savi, siltti) varaan, kaivannon pohjan kivettömyys (raekoko < 32 mm) on varmistettava 150 mm syvyyteen.

Kaivannon seinämän kaltevuus valitaan siten, että sortumisvaara vältetään. Tarvittaessa kaivanto tuetaan.

Putken alkutäyttö ulottuu vähintään 0,3 metriä putken tai sen suojaputken yläpuolelle. Alkutäytön materiaalina käytetään ensisijaisesti kivetöntä kaivumaata (turve, savi, siltti, hiekka tai sora).Alkutäyttöön voidaan käyttää myös mursketta, jonka raekoko on 0/20 mm. Alkutäyttö ei saa sisältää luonnonkiviä, joiden raekoko on yli 50 mm.

Alkutäyttö pyritään tekemään välittömästi asentamisen jälkeen siten, ettei putkisto pääse siirtymään eikä vahingoittumaan.

Kaivannon lopputäytön materiaalina käytetään ensisijaisesti kaivumaata, mutta se ei saa sisältää luonnonkiviä, joiden koko on yli 200 mm. Lopputäyttö voidaan tehdä myös murskeesta, jonka raekoko on 0/150 mm.

Kaivantoon, alku- ja lopputäytön väliin, asennetaan keltainen varoitusnauha tai- verkko.

Eri kerrosten väliin asennetaan tarvittaessa suodatinkangas. Tarvittaessa kaasuputki suojataan laatalla ⇑.

Kaivamaton tekniikka

Jakelu- ja käyttöputkiston rakentamisessa voidaan käyttää myös kaivannottomia menetelmiä (kaivamaton tekniikka). Niitä käytettäessä on huolehdittava, ettei putki tai sen pinnoite vaurioidu rakentamisen aikana.

Kaivamattomia tekniikoita ovat mm. erilaiset poraus-, mikrotunnelointi- ja sujutusmenetelmät.

Etäisyydet maanalaisiin putkiin, kaapeleihin ja rakenteisiin

Jakelu- ja käyttöputkiston etäisyydet muihin maanalaisiin putkistoihin, kaapeleihin ja muihin rakenteisiin on valittava siten, etteivät ne aiheuta huomattavaa haittaa toistensa käytölle, korjaukselle tai kunnossapidolle.

Vähimmäisetäisyys yhdensuuntaisasennuksissa on 1 metri ja risteilyissä 0,5 metriä, kun putkiston suurin sallittu käyttöpaine on yli 8 bar.

Suurimman sallitun käyttöpaineen ollessa 8 bar tai alle, on vähimmäisetäisyys ⇑ yhdensuuntaisasennuksissa 0,2 metriä ja risteilyissä 0,1 metriä. Vähimmäisetäisyys maanalaiseen paineettomaan viemäriin, salaojaputkeen, suljettuun putkikanavaan tai vastaavaan on kuitenkin yhdensuuntaisasennuksissa 1 metri ja risteilyissä 0,5 metriä.

Yksittäistapauksissa edellä mainituista etäisyyksistä voidaan poiketa, jos vastaava suojaustaso voidaan saavuttaa muulla tavoin.

Muoviset maakaasuputket saa asentaa rinnakkain toistensa kanssa.

Etäisyydet rakennuksiin ja liikenneväyliin

Maanalaisia jakelu- ja käyttöputkistoja ei saa sijoittaa rakennusten alle lukuun ottamatta putken sisäänvientiä..

Jakelu- ja käyttöputkiston etäisyys rakennuksesta, kun putkella ei johdeta kaasua kysymyksessä olevaan kohteeseen, on vähintään 1 metri. Yli 4 barin putkistoille etäisyydeksi suositellaan 4 metriä. Etäisyyttä voidaan tarvittaessa pienentää, ei kuitenkaan alle kahden metrin.

Maakaasuputkea rakennettaessa on huomioitava mahdolliset haitat rakennusten perustuksille, niiden eristykselle ja salaojille.

Jakelu- ja käyttöputkiston etäisyys liikenneväylään tai raskaasti liikennöityyn alueeseen tulee valita niin, ettei putkisto vaurioidu siihen kohdistuvien kuormitusten ja rasitusten vuoksi.

Kaasuputken risteilyistä teiden ja junaratojen kanssa löytyy omat Tiehallinnon ja Ratahallinnon ohjeet.

Suojaputket ja -rakenteet

Raskaasti liikennöidyn liikenneväylän tai muun alueen alituksissa jakelu- ja käyttöputkistoon aiheutuvat lisäkuormitukset on otettava huomioon lisäämällä putken seinämäpaksuutta, peitesyvyyttä tai varustamalla putki suojaputkella tai -rakenteilla. Suojaputket ja -rakenteet eivät saa aiheuttaa rasituksia maakaasuputkistoon.

Suojarakenteet voivat olla terästä, betonia, muovia tai vastaavia. Varsinaisen kaasuputken ja suojaputken välissä suositellaan käytettäväksi apusuojaputkea tai suojarenkaita, jotka tasaavat suojaputken päissä putken liikkeitä, mahdollista painumaa sekä varsinaiseen kaasuputkeen kohdistuvia rasituksia. Kaasuputkea vasten olevan apusuojaputken tai suojarenkaiden materiaalit ja rakenteet valitaan siten, etteivät ne vaurioita kaasuputken korroosiosuojausta tai varsinaista kaasuputkea.

Maanalaisen putken haaroituskohta suositellaan sijoitettavaksi raskaasti liikennöidyn eli suojaputkea edellyttävän alueen ulkopuolelle.

Maanalaisen kaasuputken varusteet, kuten sulkuventtiilit, joihin on asennettu maan pintaan asti ulottuva käyttökara sijoitetaan liikennöidyn alueen ulkopuolelle.

Maanpintaan ulottuvat varusteet on tuettava niin, ettei maan routiminen, liikkuminen tai liikennekuorma aiheuta putkistoon haitallisia rasituksia. Jos varuste ulottuu maanpinnan tason yläpuolelle, on se aidattava tai muutoin suojattava.

Maanpäällinen kaasuputkisto on aina suojattava paikoissa, joissa se saattaa liikenteen tai muun syyn vuoksi mekaanisesti vaurioitua. Suojarakenteena voidaan käyttää suojapalkkia, -kaidetta tai -aitaa.

Korroosiosuojaus

Maanalaiset teräksiset jakelu- ja käyttöputkistot on suojattava korroosiolta. Korroosiosuojaus tehdään ensisijaisesti polyeteenipinnoitteella, jonka paksuus on vähintään 1,8 mm.

Erityishuomiota kannattaa kiinnittää liitosten, läpivientien ja vastaavien erikoiskohteiden korroosiosuojaukseen.

Korroosiosuojaukseen saa käyttää myös muita suojausteholtaan ja kestävyydeltään vastaavia pinnoitteita. Pinnoite on tarkastettava sähköisellä läpilyöntikojeella ennen putken peittämistä.

Maanalaisten teräsputkien korroosiosuojauspinnoitteen lisäksi voidaan käyttää myös katodisuojausta, ellei siitä aiheudu haittaa muille rakenteille.

Maanpäällinen kaasuputkisto tulee korroosiosuojata, jos sille esim. kosteudesta johtuen voi aiheutua korroosiorasitusta. Korroosiosuojaus voidaan tehdä maalaamalla.

Kaasuputkea ei saa asentaa suoraan eristämättömän kylmävesiputken tai kaasuputkea syövyttävää ainetta sisältävän putken alapuolelle.

Putkiston, putkiston osien ja varusteiden liitosmenetelmät

Maakaasuputkien liittäminen toisiinsa sekä putken osiin on tehtävä niin, ettei liitoskohta heikennä putken mekaanista lujuutta tai korroosiosuojausta. Liitosten, mukaan lukien varusteiden liitokset, on oltava rakenteeltaan tiiviitä.

Maanalaiset maakaasuputket on pääsääntöisesti liitettävä hitsaamalla. Hitsaus tulee tehdä asianmukaisella tavalla ja lopputuloksen tulee vastata yleisesti hyväksyttyä teknistä tasoa. Maanalaisissa putkistoissa ei sallita kierreliitoksia.

Muovisten maakaasuputkien hitsausmenetelminä ovat pusku- ja sähkömuhvihitsaus.

Maanpäällisten kaasuputkien ja varusteiden liitokset tehdään myös pääasiassa hitsaten tai kupariputkien osalta kovajuottaen.

Kupariputkien kovajuottamiseen tarkoitetun juotosaineen sulamispisteen tulisi olla vähintään 540 °C.

Varusteiden liittämiseen voidaan käyttää laippaliitoksia. Maakaasukäyttöön tarkoitettujen ja kyseessä olevalle materiaaille soveltuvia erikoisliittimiä voidaan käyttää varusteiden, putken osien ja maakaasukäyttöön tarkoitettujen erikoisputkien liittämiseen. Jos varusteita liitetään kierreliitoksilla, saa putken nimellissuuruus olla enintään DN 50.

Jos kaasuputki asennetaan kellaritilaan, tulisi putkiston liitokset varusteiden välttämättömiä liitäntöjä lukuun ottamatta tehdä hitsaten tai kovajuottaen. Jos putki peitetään sisätiloissa seinä-, katto- tai lattiarakenteisiin, saa putken sekä varusteiden liittämiseen käyttää ainoastaan hitsausta tai kovajuottoa.

Teräs- ja kupariputkille tarkoitettuja kartio-, leikkuurengas- tai vastaavia liittimiä suositellaan käytettäväksi enintään halkaisijaltaan 35 mm:n putkille. Liittimien tulisi olla suunniteltu vähintään 10 bar paineelle.

Putkien liittämiseen käytettävien laippaliitosten paineluokan tulee olla vähintään PN 10. Varusteiden osalta paineluokan on vastattava vähintään putkiston maksimikäyttöpainetta. Laippaliitosten tiivisteiden on oltava käytettävälle kaasulle tarkoitettuja. Myös putkikierreliitoksissa on kierteiden tiivistämiseen käytettävä asianmukaisia tiivisteaineita.

Maakaasuputken johtaminen rakennukseen ja läpiviennit

Maakaasuputki johdetaan rakennukseen joko maanalaisena tai maanpäällisenä ⇑. Putkiston läpivienti on rakennettava siten, etteivät maanalainen putkiosuus ja rakennuksessa oleva putkiosuus aiheuta toisiinsa huomattavia liikkeitä tai rasituksia esim. rakennuksen painumisen tai roudan vuoksi.

Muovi- ja teräsputken mekaanisen liitoksen on sijaittava maan alla vähintään 1,0 m ennen rakennusta. Vaihtoehtoisesti liitos voi sijaita maan päällä ennen pääsulkuventtiiliä edellyttäen, että muovinen nousuputki [kuva 7.5.5] on suojattu maan alle ulottuvalla metalliputkella. Nousuputkessa käytettävän muoviputken raaka-aineen on oltava vähintään PE 100 ja metallisen suojaputken korroosiosuojattua.

Jos läpivienti on maanalainen, voi muovi- ja teräsputken välinen mekaaninen liitos olla edellisen kohdan mukaisesti rakennuksen ulkopuolella tai vaihtoehtoisesti rakennuksen sisäpuolella edellyttäen, että maanalainen pääsulkuventtiili sijaitsee vähintään 2 metriä rakennuksen ulkoseinästä. Lisäksi pääsulkuventtiilin kara on suojattava.

Rakenneosan läpiviennissä ⇑ on käytettävä suojaputkea.

Läpiviennissä putkea ei saa haaroittaa eikä putkessa saa olla liitosta. Läpiviennin tiivistämiseen on käytettävä joustavaa tiivistemassaa.

Jos putki on asennettu vesitiiviin lattian läpi, tulisi suojaputken ulottua vähintään 50 mm yli lattiapinnan tason. Läpivientikohta tehdään vesitiiviiksi.

Jakelu- ja käyttöputkiston sulkuventtiilit

Jakeluputkistot on varustettava käytön, huollon ja käyttöturvallisuuden edellyttämillä linjasulkuventtiileillä. Linjasulkuventtiilien sijainti ja lukumäärä valitaan siten, että haluttu putkiston osa voidaan turvallisesti ja kohtuuajassa eristää muusta putkistosta.

Tavoitteena on, että erilaisista putkiston laajennus-, huolto- tai vastaavista töistä huolimatta maakaasua pystytään toimittamaan mahdollisimman laajalle alueelle. Mahdollisissa vahinkotapauksissa linjasulkulkuventtiileillä voidaan vauriokohta erottaa tyhjentämistä ja korjaamista varten.

Jokainen maakaasun käyttökohde on varustettava rakennuksen ulkopuolisella pääsulkuventtiilillä. Pääsulkuventtiili voidaan sijoittaa rakennukseen sisään johtavaan maakaasuputkeen joko maanalaisena tai maanpäällisenä.

Ennen paineenvähennyslaitteistoa on maakaasun tuloputksessa oltava sulkuventtiili. Jos paineenvähennyslaitteisto on ulkona, voi kyseinen sulkuventtiili toimia samalla pääsulkuventtiilinä.

Lisäksi sisätiloissa oleva käyttöputkisto varustetaan sulkuventtiileillä vähintään seuraavasti 

a) sulkuventtiili kuhunkin asuntoon, teollisuustilaan tai niitä vastaavaan omaan huonetilaan tulevaan kaasuputkeen, jos tilassa on kaasulaitteita kaksi tai useampia. Venttiili sijoitetaan välittömästi putken sisääntuloläpiviennin jälkeen kuitenkin niin, ettei se sulje muihin tiloihin johtavaa kaasuputkistoa.

b) sulkuventtiili ennen paineenvähennyslaitteistoa ja/tai kaasun määrämittaria, elleivät ne sijaitse samassa huonetilassa välittömästi kohdassa a) mainitun sulkuventtiilin jälkeen.

c) sulkuventtiili paineenvähennyslaitteiston ja/tai määrämittarin jälkeen. Jos kaasulaitteita on vain yksi ja se sijaitsee samassa huonetilassa kuin paineensäädin tai määrämittari, venttiiliä ei tarvita.

d) sulkuventtiili ennen kunkin kaasulaitteen liitäntää.

e) lisäksi suositellaan linjasulkuventtiileitä pitkien haaraputkien alkuun.

Maakaasuputkiston sulkuventtiileiksi suositellaan palloventtiileitä. Ne ovat toimintavarmoja, tiiviitä ja niiden asento on helposti todettavissa käyttövivun suunnasta. Venttiilien, kuten muidenkin varusteiden sopivuuden maakaasulle kertoo niiden valmistaja.

Esimerkki käyttöputkiston ja venttiileiden sijoittamisesta pientalossa ⇑.

Ulospuhallusputket ja tyhjennysliitännät

Ulospuhallusputkia käytetään sisätiloissa olevan putkiston tyhjentämiseen tai turvalaitteisiin liittyvään paineenpoistoon.

Sisätiloissa olevat putkistot, joiden koko on DN 50 tai suurempi, on varustettava liitännällä tai kiinteällä putkella, jonka kautta putkisto voidaan tyhjentää turvallisesti ulos. Liitännän tai putken koko on vähintään DN 20 ja se varustetaan vähintään yhdellä sulkuventtiilillä. Jos kaasuputkiston tyhjennysliitännästä ei ole kiinteää putkiyhteyttä ulos, varustetaan liitäntäventtiili umpilaipalla tai tulpalla. Putkiston tyhjennysliitännän sijainti on paineensäätimen jälkeen olevassa putkistossa.

Tyhjennysliitännän lisäksi putkiston voi varustaa huoltotöitä helpottavilla typetysliitännöillä.

Ulospuhallusputken ja mahdollisen paineenvähennyslaitteiston apuvaroventtiilin ulospuhallusputken voi yhdistää yhteiseksi ulospuhallusputkeksi. Yhteisen ulospuhallusputken on oltava kooltaan vähintään yhtä nimelliskokoa suurempi kuin apuvaroventtiilin ulostuloliitäntä.

Kaikki ulospuhallusputket on johdettava ulos. Putkiston tyhjennykseen käytettävän ulospuhallusputken aukko on sijoitettava vähintään 2,5 m maanpinnan yläpuolella ja vähintään 1,5 m etäisyydelle avattavista ikkunoista, ovista ja ilmanvaihtoaukoista.

Apuvaroventtiilin ulospuhallusputken osalta edellä mainitut vähimmäisetäisyydet eivät ole tarpeellisia. Putken pää varustetaan suojahatulla tai taivutetaan sadeveden pääsyn estämiseksi. Kondenssiveden poistuminen ulospuhallusputkesta voidaan varmistaa putken alimpaan kohtaan tehtävällä reiällä.

Ulospuhallusaukkojen ympäristö luokitellaan räjähdysvaaralliseksi tilaksi (tilaluokka 1) 1,5 metrin etäisyydelle.

Maadoitukset

Rakennukseen sisään johtava kaasuputki on maadoitettava. Rakennuksessa oleva metallinen kaasuputkiston runko-osa liitetään sähkönjakokeskuksen päämaadoituskiskoon tai vastaavaan.

Putkistojen tai kaasulaitteiden varusteita ei tarvitse erikseen maadoittaa.